top of page

Työpajamyynti

Kysy lisää ja pyydä tarjous!

Taide on hauskaa!

Työpajamme mediataiteesta draamaan esittelevät taiteen tekemisen ohessa Suomesta löytyvää kulttuurista moninaisuutta, interkulttuurisuutta. Työpajoja ohjaavat taiteen ammattilaiset, joiden kulttuurinen tausta on muualla. Ohjaajat puhuvat pääosin suomea, mutta osa työpajoista on mahdollista toteuttaa myös muilla kielillä.

Valtaosa näillä sivuilla esitellyistä esimerkeistä on sovellettavissa kaikenikäisille ja eri kouluasteille. Työpajat järjestetään tilaajan omissa tiloissa osana esimerkiksi koulupäivää. Työpajoja voi tilata myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

TYÖPAJAN KESTO:

yksittäisistä työpajoista (45 min, oppitunti) aina koko päivän kestäviin koko koulun osallistaviin tai esimerkiksi viikottain toistuviin pajakokonaisuuksiin
 

RYHMÄKOKO:

riippuen työpajasta (draama-, tanssi- ja kädentaitopajat suurillekin ryhmille, musiikki- ja mediapajat riippuen käytettävistä instrumenteista ja välineistä)
IKÄ: valtaosa sovellettuna kaikenikäisille


HINTA:

alkaen 140 € per työpaja á 45 min (matkakustannukset pääkaupungin ulkopuolelle lisätään). Huomioithan, että paketoituna yksittäisen pajan kustannukset muodostuvat esitettyä edullisemmaksi.

KYSY LISÄÄ JA PYYDÄ TARJOUS

Sähköpostitse interkult17@gmail.com tai puhelimitse 045 1212 887

Tällä sivulla esitetyt työpajaesimerkit ovat vain osa valikoimaamme! Kysy lisää muista vaihtoehdoista.

MUISTATHAN

Järjestämme työpajoja myös aikuisille osallistujille. Opetushenkilökunnalle järjestämme täydennyskoulutusta liittyen toiminnallisten menetelmien käyttöön esimerkiksi kielenopetuksessa. 

Afrotanssi

Hiki lentää ja endorfiineja irtoaa! Monipuolinen afrotanssi kirvoittaa hymyn osallistujilta ja herättää miettimään tanssin monipuolisuutta. Afrotanssissa itsessään on paljon variaatiota. Mahdollista myös toteuttaa live-musiikin säestyksellä!

Balilaiset naamiotanssit

Työpajassa tutustutaan balilaiseen kulttuuriin leikkien, laulujen ja naamioiden avulla. 

Street Art 

Graffity, hip-hop ja Breakdance työpajat ovat aina super suosittuja nuorten keskuudessa! 

Capoeira

Brasilialainen ohjaaja tutustuttaa maansa taistelutanssiin. Opitaan perusaskeleet, ja eri soitinten ja melodioiden rooleja capoeirassa.

Taichi

Tai Chi on Kungfun hidas liike. Opastamme Tai Chitä hauskalla ja rennolla otteella! Tässä työpajassa koetaan raikkaita ja rentouttavia tunteita, ja annetaan keholle ja mielelle rauhaa ja tasapainoa. Tämä lempeä liikuntamuoto auttaa ylläpitämään sisäisen voiman!

Kuvataide

Tehdään yhdessä taidetta, tutustutaan eri maalaustekniikoihin ja eri värien käyttöön. Maalauskohteet voivat vaihdella kankaista tai kiinteistä pinnoista käyttöesineisiin, kuten skeittilautoihin.

Impromusiikki

Opitaan improvisaatio-musiikista, ja luodaan yhdessä mykkä-elokuvan äänimaailma.

Draama

Työstetään erilaisin harjoittein ryhmän valitsemaa teemaa. Voidaan luoda kokonaisuus tai keskittyä ryhmäytymiseen ja yhteishengen luomiseen.

Koran soitto

Ainutlaatuinen tilaisuus päästä kokeilemaan perintäistä senegalilaista kielisoitinta koraa paikallisen ohjaajan opetuksessa.

Kierrätystaide

Roskat saavat uuden elämän! Afikkalaistaustaisen ohjaajan johdolla tehdään mm. maitopurkeista, muovipusseista ja muista kierrätysmateriaaleista taide- tai käyttöesineitä.

Elokuva ja media

Perehdytään elokuvan teon prosessiin ja tuotetaan itse lyhyet elokuvat omilla kännyköillä.

Valokuvaus

Valokuvaustyöpajassa opitaan kamerasta, miten se toimii, miten huomioida ja hyödyntää valoa. Kuvia otetaan yhdessä ja itsenäisesti. Saadaan aikaiseksi uskomattomia muotokuvia, kohtauksia ja tilanteita! Tätä suosittua työpajaa ohjaa meillä useampi ammattivalokuvaaja, ja työpajaa voidaan toteuttaa useammallakin kielellä! 

Djembe-rummutus

Annetaan djembérumpujen rytmin viedä! Jokaisella osallistujalla on oma rumpu, jota soitetaan yhdessä ringissä.

Afro-brasilialainen rytmimusiikki

Tutustu afro-brasilialaisen rytmien ja lyömäsoittimien monipuoliseen maailmaan Singaporelaisen huippumuusikon johdolla.

Grafiikka

Katalonialaistaustainen ohjaaja johdattaa oppilaat espanjankielisten maiden taidehistoriaan. Tutustutaan espanjan kielen lisäksi eri maalaus- Ja piirustustekniikoihin ja luodaan omaa grafiikkaa.

bottom of page